Ihminen on laumaeläin

Läheisten sukulaistensa apinoiden tavoin ihmisetkin ovat eläneet laumoissa miljoonia vuosia. Laumojen muodostuminen on tahdosta riippumatonta. Miljoonien vuosien heimoelämisen jälkeen on selvää, että ihminen on vaistomaisesti laumaeläin.

Tämä kevät on osoittanut, miten paljon ”oma lauma” meille merkitsee. Kun yhteisöpedagogiopiskelija Suvi haastatteli itulaisia puhelimitse, kaikki kysyivät, että koska ITU aukeaa. Monelle ITU on säännöllisen viikko- ja päivärytmin perusta, ja koronapandemian suljettua ovet piti miettiä arki uusiksi.

Yhdessä siitäkin selvittiin. Vaikka ITU ei vieläkään ole ”täysillä” auki, on kesän ohjelmaksi luvassa monenlaista, yhteislähtöjä kävelylle, petankin peluuta, frisbeegolfia ja piknikkejä.

Riskiryhmiin kuuluvien kannattaa pitää yhteyttä puhelimitse tai verkkotapaamisissa, sillä edelleen on olemassa vaara virukselle altistumisesta liikkuttaessa ihmisjoukoissa. Päiville ja Jukalle voi soittaa arkisin Kohtaamispaikan aukioloaikoina klo 11 – 15. Päivin puhelinnumero on 044 702 30 16 ja Jukan puhelinnumero on 044 702 30 11.

Vertaisryhmätapaamiset Zoomissa jatkuvat koko kesän, maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 14.30. Linkki Zoomiin löytyy ITUn kotisivuilta ja Facebook-sivulta.

Kohtaamispaikassa on pino postikortteja, joita postitetaan niille itulaisille, jotka asuvat hoitokodeissa. Postikortista on iso ilo koronakaranteenin keskellä, joten kun poikkeat Kohtaamispaikassa, niin lähetäthän hyvän kesän toivotukset jollekin itulaiselle. Kortin voi allekirjoittaa esim. ”Vellu itusta”.

Nautitaan kesästä ja siitä, että nyt kelit suosivat yhdessäoloa ulkona.

t. Vellu
Skip to content