ITUJA-lehdestä 1/1987: YKSIN – OLENKO SILLOIN VAHVA?

Äiti Teresa, Nobelin rauhanpalkinnon saaja sanoi uudenvuoden puheessaan yksinäisyydestä ja hylätyksi tulemisesta että se on ihmisen kärsimyksistä syvin ja kipein. Ihminen kestää vielä nälkääkin murtumatta mutta yksin ja hylätyksi jääminen voi sen tehdä.

Yksinäisyys on ongelma joka liittyy läheisesti mielenterveyteen. ITU on perustettu osaksi sen vuoksi, että Turussa olisi paikka jonne voisi tulla vailla pelkoa siitä, että sairauden vuoksi tulisi ihmisenä hylätyksi. Yksinäinen ihminenhän usein miettii juuri tuota ”miksi minua ei hyväksytä”. Itun illoissa olemme olleet tasavertaiset terveyden suhteen. Tutkimuksissa (esim. Alanen) on todettu yksinäisyyden liittyvän mielenterveyden ongelmiin. Toisaalta yksinäisyys voi olla uhkana mielenterveydelle ja toisaalta sairaus voi olla aiheuttamassa yksinäisyyttä. Näin yksinäisyydestä ja sairaudesta voi muodostua kehä joka vahvistaa itse itseään. Itun piirissä olemme yrittäneet murtaa tätä kehää ja monet ovatkin löytäneet ystäviä itselleen. Näistä ystävyyssuhteista on syntynyt jopa avioliittoja.

Itun merkitys tässä suhteessa, paikkana jossa voi turvallisesti kohdata toista ihmistä on ehkä sen kaikkein tärkeintä antia. Me haluamme kehittää ITUa yhdessäolo-organisaationa. Siinä tarvitsemme myös sinua. Tule rohkeasti mukaan toimintaamme, jotta jokaisella yksinäisellä mielenterveyspotilaalla olisi mahdollisuus murtaa yksinäisyytensä muurit.


Tämä melko tasan kolmekymmentä vuotta vanha teksti on edelleen paikkansa pitävä. Yksinäisyys on ongelma, jota vastaan me itussa toimimme joka päivä. Toimintatuokioissa, vertaistuki- ja harrasteryhmissä sekä päivätoiminnassa saat mielekästä sisältöä päivään, uusia tuttavuuksia ja ystäviä. Kynnys on matala, kaikki ovat tervetulleita. Katto on korkealla, mukaan mahtuu!

Nähdään itussa!
Yhteistyöterveisin, Vellu

Skip to content